torstai 27. joulukuuta 2012

Hyvää joulua, minä itse!

Tänään olin sittenkin itsekäs ja neuloin valmiiksi Teddy-viittani. Vai mikä lie onkaan, hupullinen poncho? Kyllä on lämmin!





Tätä oli vaikea kuvata niin, että kaikki hienoudet näkyisivät tummalla pohjalla. Reunoissa kulkee koko matkalta alhaalta ylös huppuun paksu palmikko. Itse hupusta tuli vähän hassu, en ehkä laittaisi sitä päähän, muuten tulee pallopääilmiö, mutta on se ihan kiva koriste tuolla niskassa. Etupuolen kiinnitys hoituu turkoosilla ruususella, jonka takana on hakaneula. Ensin harkitsin nappeja, mutta varastoissani ei ollut sopivan kokoisia tai värisiä. Sitten kävi mielessä nyörikiinnitys kaulaan, mutta sekään ei lopulta innostanut. Siispä päädyin hakaneulaviritykseen. :)

Olen tyytyväinen tähän tekeleeseen, mutta helma olisi ehkä saanut olla hitusen pidempi ja hupusta olisin voinut tehdä leveämmän. Mallihan oli täysin hatusta heitetty, levensin ja kavensin sitä mukaa kun työ eteni ja näytti sopivalta paikalta tehdä muotoiluja.

Seuraavaksi omalla toivelistallani olisi tehdä sellaiset tosi pitkät, polviin asti ulottuvat villasukat. <3 Joudun ehkä opettelemaan, kuinka neuloa kaksi sukkaa kerralla pyöröpuikoilla, sillä se toinen sukka on aina paljon vaikeampi neuloa, ja usein käy vielä niin, että ensimmäisen ja toisen sukan välissä on niin paljon aikaa, että niistä tulee väistämättä eri kokoisia. Ensin täytyy kuitenkin käydä ostamassa tarpeeksi pitkät pyöröpuikot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti