keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Keskeneräisyyksiä ja uusia ideoita

Rakastan vapaapäiviä. Ne tarkoittavat vain ja ainoastaan yhtä asiaa: neuletöitä aamusta iltaan! No, viime yö venyi aamuun asti, mutta heräsin "jo" kymmenen pintaan puuhastelemaan. Tänään olen askarrellut pienen tytön ponchoa, jonka työkaveri tilasi kuukausia sitten. No, tilaus sisälsi mustat ponchot äidille ja tyttärelle, mutta syystä tai toisesta en ole saanut niitä aikaiseksi. Aloitin niitä kyllä syksyllä, mutta en päässyt kovin pitkälle. Onneksi, sillä mieli ehti muuttua! Työkaveri halusi siis itselleen ja tyttärelleen mustan ponchon, jonka alareunassa olisi pinkkejä kukkia. Ensin ajatuksenani oli toteuttaa ne isoäidinneliöistä kokoamalla, mutta pelkkien mustien mummoneliöiden virkkaaminen alkoi puuduttaa. Siihen se silloin syksyllä taisi kompastuakin. Mutta nythän minä vasta keksinkin - miksi nyhrätä monta samanväristä ruutua, kun voi tehdä kaksi isoa mummoa ja yhdistää ne? Reunaan erikseen kukkaruudut ja hapsut. Paljon yksinkertaisempaa ja nopeampaa! Pienen tytön poncho eteni parissa päivässä nopeasti. Siitä puuttuu enää toiselta puolelta reunan kukkaruudut sekä hapsut.



Lankana tässä ponchossa on käytetty Novitan mustaa Isoveli-lankaa sekä pinkkiä Four Seasons Sunflower-puuvillalankaa, jota sai halvalla Lankamaailmasta. Tämän jälkeen täytyy hetki miettiä ja etsiä sopivaa lankaa isompaan ponchoon, sillä viimeiset kerät Isoveljeä upposi tähän, ja yritän kovasti pysytellä lupauksessani - ei uutta lankaa ennen kuin vanhat on käytetty... Varastoista taitaa löytyä mustaa Novitan Nallea, mutta kun se on niin tuskaista virkata, ohutta lankaa, josta pitäisi saada iso mummoneliö... Innolla odotan...

Tämä samainen työkaveri odottaa itse asiassa myös lapasia tytölle ja pojalle. Poika oli ihastunut neulomiini Super Mario-lapasiin, joista oli kuva Facebookissa. Tyttö puolestaan oli toivonut lapasia, joissa olisi Super Marion prinsessan (Peach?) kuva. Voisin oikeastaan laittaa ne huomenna alulle, eihän niissä nyt kauaa mene. Aikuisen lapaset valmistuvat 5 tunnissa, lapsen lapasiin menee varmaankin 4 tuntia? Paitsi että kuvioiden kyhäily vie enemmän aikaa, mutta sen on sitten sen ajan murhe.


Milloinkohan olen viimeksi neulonut mitään itselleni? Tykkään neuloa muille, tuntuu että ne työt valmistuvat nopeammin, kun on joku joka odottaa niitä. Silti olisi mukavaa saada joskus tehtyä itsellekin jotakin. Viimeisin itselle neulomani työ taisi olla violetti bolero viime kesänä. Onko siitä niin kauan? Viime kuussa aloin itse asiassa neuloa itselleni paksua, lämmintä viittaa tuonne talvipakkasiin tummansinisestä Novitan Teddystä. Sekin on vain huppua ja reunuksia vaille valmis. Ehkä tartun sittenkin siihen vielä tänä iltana.. Mutta hei, nytpä muistankin! Taisin neuloa loka-marraskuussa kirjoneulepipon itselleni! Niinhän se olikin! Tästä lähti kirjoneuleinnostus liikkeelle. :)


Ennen tuota pipoa neuloin itse asiassa pipon kaverin taaperolle. Ohjetta ei ollut, joten jouduin aloittamaan ja purkamaan viritelmäni ehkä neljä-viisi kertaa, mutta lopputulos miellytti omaa ja onneksi kaverinkin silmää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti